lauantai 12. lokakuuta 2019

TURNAUSRAPORTTI - Kelpo avaus vajaa miehisenä

Alku – Vincemus 5-8
Hieman vajaalla ja kovin varamiehisenä matkaan lähtenyt Alkulauma suoriutui sarjakauden avauksesta kelvollisella arvosanalla taistellessa hämeenlinnalaisia vastaan tasaväkisesti mutta hetkittäin hieman hapuille. Nopean avausmaalin jälkeen suunta vaihtui ripeästi Vincemuksen siirtyessä reilussa kolmessa minuutissa neljällä peräkkäisellä maalilla johtoasemaan, mutta tästä ryhdistynyt Alun paineli tasoihin ja ohi ennen päätöserää. Viimeisellä kolmanneksella vanhat liigajyrät kuitenkin onnistuivat vääntämään tarvittavat osumat uuteen johtoasemaan ja pystyivät pitämään pintansa päätössummeriin asti. Täksi kaudeksi muuttunut tehokas peliaika muuttaa pelitapahtumia merkittävästi monella tapaa suotuisammiksi pelaajien ja järjestäjien kannalta, sillä 1,5 tunnin varaus ottelua kohti mahdollistaa aiempaa paremman mahdollisuuden alkuveryttelyyn eikä viiden ottelun pituiset turnauspäivät veny mahdottoman pitkiksi.
Anssi Alasentie 1+1
Vesa Lundström 0+2
Jose Suonpää 1+0
Jose Oras 1+0
Akseli Kultanen 1+0
Miikka Rantanen 1+0
Vesa Hyytiäinen 0+1
Timo Peltonen 0+1
Antti Seppänen (Ei tilastointia)
----
Snipers – Alku 2-6
Päivän toisessa koitoksessa vastaan asteli sarjanousija Hämeen Snipers, joka ennakkoasetelmien mukaisesti osoittautui selkeäksi haastajajoukkueeksi. Alku aiheutti suhteellisen helpolla rutiinipelillä ponnettomalle Snipersille päivän toisen tappion, eikä ottelu tarjonnut juurikaan sykähdyttäviä hetkiä. Tärkeä päänahka ja pistetili auki, tästä on hyvä jatkaa kahden viikon kuluttua Janakkalassa.
Jose Oras 2+0
Mikko Syrjälä 1+1
Anssi Alasentie 0+2
Vesa Hyytiäinen 1+0
Timo Mäkinen 1+0
Miikka Rantanen 0+1
Jose Suonpää 0+1
Antti Seppänen (Ei tilastointia)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti